|
Piirustuskoulu on tutkimisen ja seikkailun polku, jossa luodaan perustaa omien ideoiden syntymiselle ja kuvalliselle ajattelulle. Piirustuskoulu toimii monelle opiskelijalle ensimmäisenä valmistavana vuotena tiellä taidekouluun ja taiteilijaksi.
Kurssi tarjonnan monipuolisuuden avulla opiskelija pääsee tutustumaan eri tekniikoihin ja oppii löytämään itselleen sopivan välineen työskennellä.
Syksyn 2010 -ohjelma.
Piirustuskoulun ensimmäisessä opintokokonaisuudessa keskitytään havaintokyvyn sekä käden ja silmän yhteistoiminnan kehittämiseen. Asetelma- maisema- elävän mallinpiirustustehtävät ovat edelleen se pohja, jolta opetus lähtee.
Toisen suuren kokonaisuuden muodostavat erilaiset maalauskurssit, joista tulee tutuksi eri maalausmateriaalit ja -tyylit. Maalaaminen jatkuu läpi koko vuoden. Maalaustekniikoina käydään läpi mm. akvarelli- guassi- öljy-, tempera-, akryylimaalaus, jonka käyttö on lisääntynyt tärpätin haitallisuuden vuoksi. Lisäksi värioppi, elävänmallin maalaus ja sekä muotokuvakurssi kuuluvat ohjelmaan.
Kolmas piirustuskoulun opintokokonaisuus muodostuu grafiikan kursseista. Tekniikoina käytetyimmät ovat puu- ja karborundumgrafiikka myrkyttömyytensä vuoksi. Grafiikan opintokokonaisuuteen on kuulunut myös graafinen suunnittelu, jossa opitaan yleisimmät tallennusmuodot, tekstin ja kuvan yhdistäminen, lehden taitto, erilaisten julisteiden tekoa.
Neljäs opintokokonaisuus käsittää kuvanveiston ja muun kolmiulotteisen tekemisen. Elävän mallin muovailu ja veistäminen on yhdistetty havaintoharjoituksien jaksoon. Muita kuvanveiston kursseja ovat oppilaiden kiinnostuksen mukaan mm. puu-, savi-, esinekuvanveisto.
Perinteisten taiteen menetelmien ja kurssien lisäksi järjestetään valokuvauksen ja videokuvaamisen sekä leikkaamisen kurssit, joilla opitaan perusta kamera- ja videotyöskentelyyn. Muita nykytaiteeseen linkkityviä kursseja halukkaille ovat installaatio ja ympäristötaiteen ja performanssin kurssit, joissa käytännön tekemisen kautta lähestytään nykytaiteen kysymyksiä.
Jatkuva haku.
OPISKELUKUSTANNNUKSET asumistason mukaan
| |
2 hh |
1hh/solu |
1 hh |
| opetus |
80 |
80 |
80 |
| ruoka |
30 |
30 |
30 |
| asunto |
15 |
25 |
35 |
| € / vko, yht. |
125 |
135 |
145 |
Viikkomaksu sisältää opetuksen, majoituksen sekä ruokailut arkisin maanantaista perjantaihin. Ruokailut: aamiainen, lounas ja päivällinen (maanantaina ei tarjoilla aamiaista ja perjantaina ei päivällistä).
Huoneen voi varata myös lisämaksulla maanantaista sunnuntaihin.
Opiskeluviikkoja on 36 lukuvuonna 2010 - 2011.
Lisäksi materiaalimaksu 320 €/lukuvuosi.
Ilman majoitusta on viikkomaksu 80 - 110 € mahdollisten aterioiden määrästä riippuen.
Hakulomake (pdf)
|