|
Äidinkieli | Englanti
| Ruotsi | Matematiikka
| Uskonto ja
Et | Historia
| Yhteiskuntaoppi
| Filosofia |
Fysiikka | Kemia
| Biologia
| Maantieto |
Psykologia |
Saksa | Ranska
| Venäjä
| Terveystieto |
Kuvataide | Musiikki
Musiikki
”Opiskelijan, joka on aloittanut lukio-opintonsa
alle 18-vuotiaana, tulee opiskella … kaksi kurssia
kuvataidetta tai musiikkia tai yksi kurssi kumpaakin viimeksi
mainittua ainetta. (Asetus 955, 9 § 5 momentti.)
Pakollinen/Pakolliset kurssit
Ei oppikirjaa
MU1 Musiikki ja minä
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija löytää
oman tapansa toimia musiikin alueella. Hän pohtii oman
musiikkisuhteensa kautta musiikin merkitystä ihmiselle
ja ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Hän tutkii
omia mahdollisuuksiaan musiikin tekijänä ja tulkitsijana.
Kurssilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja muuhun paikalliseen
musiikkitoimintaan. Kurssilla syvennetään musiikin
peruskäsitteiden tuntemusta käytännön
musisoinnin avulla sekä perehdytään kuulonhuoltoon.
Kurssi toteutetaan syksyn aikana. Kurssi arvostellaan numeroarvosteluna.
MU2 Moniääninen Suomi
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan
suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään.
Kurssilla tutkitaan erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja
ja niiden sisäisiä osakulttuureja sekä niiden
taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä.
Kurssilla tarkastellaan eurooppalaisen taidemusiikin vaikutuksia
suomalaiseen musiikkikulttuuriin. Sisältöjen tulee
edustaa eri musiikinlajeja: populaari-, taide- ja perinnemusiikkia.
|