Muistamisen pelko

Siru Perälä
Novelli

Gugua pelottaa. Kun äiti oli sammuttanut Gugun huoneen valot, huoneesta oli yhtäkkiä tullut paljon, paljon suurempi. Äiti ei ollut toivottanut hyvää yötä, vaan paiskannut oven kiinni ja kiiruhtanut nukkumaan, aamulla olisi kai aikainen herätys. Isää Gugu ei ollut nähnyt pitkään aikaan, äiti sanoi isän olevan töissään kovin kiireinen. Gugun on ikävä isää.
               Gugu vetää peittoa ylemmäs ja kuljettaa katsettaan ympäri pimeää huonetta. Voi ei, äiti on jättänyt vaatekaapin oven auki. Miten Gugu nyt uskaltaa sulkea silmänsä ja nukahtaa? Ei mitenkään. Gugun leuka alkaa väristä, vaikka se onkin väärin. Isä sanoi kerran niin. Ettei Gugun sovi tehdä niin, Gugun on oltava rohkea. Mutta kun Gugua pelottaa.
               Gugu ristii kätensä peiton alla ja alkaa rukoilla. Setä sanoi isoäidin hautajaisissa, että herra on se, joka Gugunkin joskus pelastaa. Setä vei Gugun kappelin miestenhuoneeseen ja teki asioita, joita herra ei sedän mukaan ymmärtänyt. ”Mutta onneksi herra ei näe tänne asti”, setä sanoi kiilto silmissään ja avasi housunnappejaan. Gugu muistaa sen paremmin kuin minkään muun, vaikka Gugu haluaisi unohtaa. Gugu rukoilee herraa, vaikka ei edes tiedä kuka tämä herra on. Gugu ajattelee herran olevan joku prinssi, jolla on musta ratsu ja joka joskus tulee sisään Gugun ikkunasta ja pelastaa Gugun sedältä ja kaapissa asuvalta hirviöltä, jota ei äidin mielestä ole.
               Gugun digitaalikello näyttää punaisin numeroin, että kello on nolla kaksi neljä kolme. Gugu miettii, mitä se tarkoittaa. Viime yönä Gugu katsoi kelloa viimeisen kerran nolla viisi yksi seitsemän. Sen jälkeen Gugu taisi nukahtaa. Gugua väsyttää, mutta hän ei uskalla sulkea silmiään. Vaatekaapin ovi on auki, ja Gugu tietää, että siellä asuu hirviö: Gugu on nähnyt sen monesti. Gugu on kuvaillut äidille millainen hirviö on, mutta äiti ei koskaan kuitenkaan ole uskonut Gugua. Gugu haluaisi vain nukkua, Gugu on liian väsynyt olemaan väsynyt.
               Käytävä näyttää Gugun silmissä loputtoman pitkältä. Gugu ottaa lyhyitä ja hitaita askelia ja katselee ympärilleen pelokkaasti. Nalle sylissään hän tassuttelee kohti isän ja äidin makuuhuonetta, joka on talon toisessa päässä. Gugua pelottaa ja hänen on kylmä, äiti ei löytänyt Gugun villasukkia eikä Gugu jaksanut etsiä niitä itse. Gugu jatkaa matkaa, joka tuntuu kestävän ikuisesti. Yhtäkkiä Gugu kuulee takaansa ääneen. Gugu kääntyy katsomaan ja näkee hirviön. Gugu kiljaisee ja lähtee juoksemaan.
               ”Äiti, herää! Hirviö seurasi minua käytävään! Herää äiti!” Gugu huutaa ja hänen silmänsä ovat pelkkää pelkoa. Äiti ei kuuntele Gugua vaan kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan. Gugu alkaa itkeä. Äiti herää ja iskee Gugua kirjalla.
”Sinä olet jo iso poika, isot pojat eivät itke!” äiti huutaa raivoissaan ja Gugu pelästyy. Gugu yrittää lopettaa nyyhkimisen, mutta kyyneleet eivät lopu. Gugu pyytää äidiltä lupaa tulla hänen viereensä nukkumaan.
”Isot pojat eivät nuku äidin vieressä!” äiti tiuskaisee ja lyö Gugua poskelle. Sitten äiti menee vihaisena takaisin nukkumaan.
               Gugu ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Hän ei haluaisi mennä takaisin huoneeseensa, koska hirviö tulisi kuitenkin matkalla vastaan. Äiti ei antanut lupaa jäädä hänen viereensä nukkumaan. Gugu on kauhuissaan, mitä hän nyt tekisi? Hän ei halua kohdata hirviötä enää koskaan. Hirviö on pieni ja hampaaton, mutta Gugu pelkää sitä silti enemmän kuin mitään muuta. Ja Gugu pelkää setääkin hirmuisen paljon. Gugu jää äidin ja isän huoneen lattialle nukkumaan. Lattia on kylmä ja kova, Gugun nalle on kyynelistä kostea. Gugu ei jaksaisi olla olemassa.

* * * * *

Gugulla on tänään syntymäpäivä. Äiti ei tullut käymään, vaikka Gugu leipoikin ison kakun, jossa on kaksikymmentäyksi kynttilää. Gugu on pettynyt ja harmissaan. Hän istuu kerrostalon pihan puutarhakeinuun odottamaan, että naapuritalon nahkatakkipojat tulevat ja hakkaavat hänet. Gugun harmiksi pojat eivät tule ja Gugu joutuu menemään aikaisin nukkumaan. Huomenna Gugu herää jo kahdeksalta eikä hänellä ole mitään tekemistä, joten hän itkee hieman ja on surevinaan sitä, ettei kukaan muistanut hänen vanhenemistaan. Mutta ei hän oikeasti mitään tunne.
                      Hirviö ei ole vieläkään jättänyt Gugua rauhaan. Kerran oli ajanjakso, jolloin hirviö pysyi kokonaan poissa, mutta nyt se on taas tullut takaisin. Gugu pelkää sitä vieläkin, vaikka nyt hän on jo oikeasti iso poika. Gugu tietää hirviöstä paljon enemmän kuin ennen: Gugu tietää, että vaikka se on pieni, se painaa kauhean paljon. Gugu tietää, että se pystyy viiltämään ihoon syviä haavoja, jotka eivät arpeudu koskaan. Gugu tietää, ettei hirviö aio mennä pois, ennen kuin Gugu lopettaa sen pelkäämisen. Gugu on antanut hirviölle jo nimenkin.
                      Tiistaisin Gugu käy baarissa ja juo itsensä humalaan. Silloin Gugu näkee hirviön, mutta silloin se on iso ja kiltti, eikä Gugu pelkää sitä. Gugu haluaisi olla koko ajan humalassa, jotta hirviö olisi aina iso ja kiltti, mutta Gugulla on velvollisuuksia niin kuin muillakin kansalaisilla. Gugu käy töissä ja maksaa veroja, Gugu siivoaa asuntonsa kerran viikossa. Mutta tiistaisin Gugu on humalassa ja halaa hirviötä, joka on iso ja kiltti eikä pelota Gugua enää.
                      Gugu on kohdannut hirviön useaan kertaan: kerrostalon hississä se pongahti Gugun eteen eikä Gugu voinut paeta. ”Tiedät, mikä olen”, hirviö sanoi ja katosi sitten. Seuraavana yönä Gugu ei nukkunut sitäkään vähää, mitä yleensä. Eräänä keskiviikkoaamuna, kun Gugu heräsi sängystään kauniin naisen vierestä, hirviö tuli ja raapi Gugun kasvot verille. Gugu ei nähnyt naista sen aamun jälkeen. Kun Gugu oli kerrostalon katolla ottamassa aurinkoa ilman paitaa, hirviö tuli ja pomppi Gugun päällä niin, että osa kylkiluista murtui. Lääkäri ei meinannut uskoa selitystä vihamielisestä nuorisojengistä. Gugu tietää hirviöstä liikaa, mutta hirviö tietää Gugusta tarpeeksi ja juuri sopivasti.
                      Aina hirviön nähdessään Gugu muistaa sen kaiken taas. Sen kaiken, mitä hän ei koskaan olisi halunnutkaan kokea, sen kaiken minkä hän haluaisi unohtaa. Hirviössä Gugu näkee sedän ja hänen irvokkaan katseensa, äidin kimakat huudot ja terävät lyönnit. Gugu näkee hirviössä jopa isänsä, vaikka Gugu ei edes muista, miltä isä näyttää. Hirviössä Gugu näkee muistot. ”Minä olen Gugu, koska äitini päätti niin. Sinä olet Muistot, koska sinusta en pääse koskaan eroon, olet pelkkä taakka”, Gugu kuiskasi hirviölle kerran. Hirviö hymyili tyytyväisenä.
                     
* * * * *
                     
Gugu on kuollut. Naapurin ujo tarjoilijatyttö löysi hänet maanantaina kuolleena kerrostalon sisäpihalta. Poliisi epäilee, että Gugu teki itsemurhan. Naapurit ovat eri mieltä, iloinen ja pirteä vanhushan hän oli. Gugun äiti ei usko lapsensa kuolleen. Hän kävi ruumishuoneella viisi kertaa eikä yhdelläkään kertaa tunnustanut ruumista Guguksi. ”Hirviö!” Gugun äiti huusi kauhuissaan ruumiin nähdessään.
                      Keskiviikkona poliisille soittaa nimettömänä esiintyvä silminnäkijä, joka kertoo tarkalleen, miten Gugu kuoli. Äiti kutsutaan poliisiasemalle, siellä vanhempi konstaapeli selittää äidille kaiken. Äiti kuuntelee kyyneleet poskillaan. ”Gugu ei ollut terve. Gugu hyppäsi alas parvekkeelta. Gugu oli yksinäinen. Gugulla oli ongelmia.” Äiti ei jaksa kuunnella, vaan lyö konstaapelia käsilaukulla ja juoksee pois. Hänen pikku Gugunsa oli terve, hänen kiltillä Gugullaan ei ollut minkäänlaisia ongelmia.
                      Viikko Gugun kuoleman jälkeen hänen asunnostaan löydetään päiväkirja. Se on täynnä piirroksia hirviöstä, jonka hän näki ensimmäistä kertaa viisivuotiaana kurkistavan vaatekaappinsa avonaisesta ovesta. Kun äiti näkee piirrokset, hän alkaa itkeä ja kyynelten seasta erottuvat sanat: ”Mitä jos hän puhuikin totta?” Ja äiti haluaa vielä kerran nähdä Gugun ruumiin. Poliisi suostuu siihen, mutta seuraavaa kertaa ei sitten tulisi, äidille sanotaan. Kuudennella kertaa Gugu on pieni ja hampaaton. ”Hirviö!” äiti huutaa taas ja sillä kertaa äiti on täysin oikeassa.

Siru Perälä