Tarve uskoon

Tomi Pakila
Äidinkielen esseekoe (60p)

   Pohdittaessa kysymystä maapallon ulkopuolisen älykkään elämän tai ylipäätään pelkän elämän olemassaolon mahdollisuudesta olisi syytä tarkastella kaikkein ensimmäiseksi ihmistä itseään. Mikä saa meidät ajattelemaan muualla avaruudessa esiintyvän elämän mahdollisuutta? Millä edellytyksillä me sitä etsimme?

   Tiedemiehet ovat vierasta elämää etsiessään lähteneet liikkeelle yleensä siitä lähtökohdasta, jonka mukaan tuo elämä on perustaltaan samankaltaista kuin Maassa. Mikä saa meidät olettamaan, ettei maailmankaikkeudessa voisi esiintyä elämää, joka rakentuisi jollekin muulle pohjalle kuin hiilipohjaisille orgaanisille yhdisteille, joiden käyttövoimana planeetallamme esiintyvä vesi toimii? Kysymystä vaikeuttaa entisestään se, ettei tiede ole onnistunut määrittelemään tyhjentävästi edes, mitä elämä itse asiassa on. Tänä syksynä tiedotusvälineet kertoivat tiedemiesten tekemästä löydöstä, jonka mukaan galaksien kaltaiset avaruuden massakeskittymät kykenevät järjestäytymään DNA:ta muistuttavaksi kaksoiskierteeksi, muodostamaan keskenään rakenteita sekä toimimaan tavalla, jossa oli havaittavissa samanlaista käytöstä kuin ihmisen kaltaisella älykkäällä olennolla. DNA:ta pidetään nykyään elämän perustana ja niin planeettojen kuin eliöidenkin katsotaan koostuvan tähtisumujen sisältämistä ja alkuräjähdyksen alulle laittamista kemiallisista yhdisteistä. Silti tätä uutta havaintoa ei ole voitu julistaa miksikään elämänmuodoksi, koska se sotii monelta osin perinteistä elämän käsitystä vastaan.

   Kykenemme mahdollisesti ymmärtämään vain sellaista elämää, joka muistuttaa meidän omaamme, mutta voimmeko luottaa silloinkaan kaukoputkiimme, luotaimiimme tai edes omiin rajallisiin aisteihimme? Ongelmaa havainnollistaa hyvin eräs tutkijoiden tekemä testi, jossa maapallon kiertoradalta käsin kaukaisia tähtiä seuranneet satelliitit käännettiin Maata päin, jotta saataisiin tietää, minkälaisia havaintoja ne tekisivät planeettamme elämästä. Satelliittien antamat tulokset ilmoittivat, että Maassa saattoi mahdollisesti esiintyä alkeellista elämää, mutta älykkään lajin luomasta sivilisaatiosta ei ollut löydettävissä minkäänlaisia merkkejä. Ainoan poikkeuksen muodostivat Maan pimeällä puolella hohtaneet kaupunkien valot, tosin satelliitit eivät silloinkaan pystyneet määrittelemään niiden merkitystä. Voimmeko olettaa saavamme luotettavia tietoja älykkäästä elämästä meistä kertovien kultaisten levyjen kera aurinkokunnan ulkopuolelle matkanneilta teknisiltä apuvälineiltämme, jos ne eivät pysty todistamaan edes ihmisten olemassaolon puolesta? Kaiken lisäksi niiden maankaltaisista eksoplaneetoista keräämiä tietoja ei saataisi kiertoratojen etäisyydeltä vaan jopa miljoonien valovuosien päästä.

   Tämän ohella voidaan myös kysyä, vastaisiko näistä muista elämänmuodoista meille yksikään. Vaikka kohtaisimme itseämme muistuttavan lajin, kykenisimmekö kommunikoimaan sen kanssa tai ymmärtämään sitä? Samankaltaisista lähtökohdista huolimatta tietoisuutemme ja käsityksemme ympäristöstämme voisivat olla hyvin toisistaan poikkeavat. Ihmiset pitävät delfiinejäkin älykkäinä, mutta keinomme niiden maailman ymmärtämiseen ja yhteydenpitoon niiden kanssa ovat hyvin rajalliset, vaikka jaamme saman taivaankappaleenkin keskenämme. Jos muukalaiset vierailisivat Maassa lentävillä lautasillaan ja kulkisivat kaupunkien katuja meidän kanssamme, tajuaisimmeko sitä itse? Miksei voisi olla myös mahdollista, että jokin vieras laji on jo yrittänyt ottaa meihin yhteyttä, mutta emme ole osanneet vastaanottaa viestiä.

   Kun minkäänlaiset rationaaliset päätelmät tai empiiriset havainnot, joiden todistusvoimaan valistusajan länsimainen tiede uskoo, eivät kovinkaan pitävästi puolla muukalaisten olemassaoloa, mikä saa meidät silti pitämään tästä ajatuksesta kiinni ja hylkäämään monet muut todennäköisempänä pidettävät selitykset? Miksi tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa pitävät Roswelliin vuonna 1947 tippunutta salaperäistä hylkyä ufona alasammutun neuvostoliittolaisen vakoilijakoneen sijaan? Miksi tiedemiehet spekuloivat avaruudessa vallitsevan elämän mahdollisuudella ja käyttävät miljoonia sitä etsivien laitteiden rakentamiseen, mutta pitävät Erich von Dänikenin, joka uskoo ihmiskunnan kulttuurin olevan peräisin avaruusolennoilta, teorioita pseudotieteenä?

   Voisiko olla niin, että muukalaisvierailuiden ja abduktioiden kaltaisilla selittämättömillä tapahtumilla ruokitaan nykyajan maallistuneessa ja järkeä palvovassa kulttuurissa vallitsevaa myyttien nälkää? Ihmiset haluavat uskoa johonkin yliluonnollisen kaltaiseen ja tavallisen elämän kokemuspiirin ulkopuolella vaikuttavaan voimaan. Länsimaisessa yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, missä yhteiset mytologiset selitykset vieraille ja jopa pelottavina koetuille asioille eivät toimi yhteisön jäseniä kokoavana tekijänä, Kalevalan tai antiikin Kreikan jumalhahmot ovat monien kohdalla saaneet väistyä syrjään ulkoavaruuden älykkäiden olentojen tieltä.

   Yhteinen kiinnostus lähentää myös ihmisiä toisiinsa ja luo sen pohjalta muodostettujen yhteisöjen avulla monille heidän kaipaamansa sosiaalisen turvaverkon, joka useilta tiiviisiin heimo- tai kyläyhteisöihin perustumattoman nyky-yhteiskunnan asukkailta puuttuu. Ajoittain ufojen ympärille muodostunut modernin ajan mytologia on kehittynyt jopa uskonnollisuudeksi ja ufoja etsivät yhteisöt ovat muuttuneet fundamentalistisiksi kulteiksi. Dramaattisimmin tämä kävi ilmi vuonna 1997 Hale-Bobin komeetan käydessä lähellä Maata. Tuolloin joukko yhdysvaltalaisia, niin miehiä ja naisia kuin opiskelijoita ja eläkeläisiäkin, teki joukkoitsemurhan uskoessaan pääsevänsä sen avulla komeetan perässä kulkeneeseen avaruusalukseen.

   Tästä kaikesta huolimatta usko maapallon ulkopuolisten elämänmuotojen olemassaoloon on pysynyt hyvin marginaalisena ilmiönä, mutta se on silti onnistunut jättämään jälkensä meidän aikaamme eritoten populaarikulttuurin, kuten ”Tähtien sodan” ja ”Salaisten kansioiden” kaltaisen scifin osalta. Ufomytologia koskettaa myös sitä virallisesti halveksivia tiedemiehiäkin. Viimeisin esimerkki heidän halustaan löytää elämää on suunnitelma, joka sivuaa Jupiterin kuuta Europaa. Tiedemiehet ovat aikeissa lähettää sinne poralla varustetun luotaimen, jonka on tarkoitus kulkea Europan jääpeitteen halki sen alla sijaitsevaan vesikerrokseen ja ryhtyä etsimään sieltä mahdollisia jälkiä elämästä. Vaikka tiedemiehet eivät sitä myönnäkään, he ovat usein kuin ”Salaisten kansioiden” ”Huuhaa-Mulderiksi” kutsuttu päähenkilö, jonka työhuoneen seinällä sijainneessa lentävää lautasta esittävässä kuvassa luki ”I want to believe”.

   Loppujen lopuksi me emme voi olla koskaan varmoja maapallon ulkopuolisten älykkäiden olentojen olemassaolosta, mutta emme myöskään voi mitenkään tyhjentävästi ja kaikkia tyydyttävästi kumota sen mahdollisuutta. Tämän vuoksi vastaukseni kysymykseen siitä, mitä mieltä olen vieraista elämänmuodoista, on sama kuin kysyttäessä, mikä on suhteeni Jumalaan. En pidä kummankaan olemassaoloa mahdottomana, koska mitkään pitävät perustelut eivät pysty sen puolesta todistamaan, mutta voin itse uskoa vasta sitten kun näen asian omin silmin. Tiivistetymmässä muodossa kantani voisi ilmaista myös näin: en tiedä.

Tomi Pakila