Miksi toivoa turhaa?

Jatta Humalamäki
Runo

Pieni kaipaa sinua.

Istuu yksin kalliolla,

katselee suuntaan josta kävelit.

Odottaa sinua saapuvaksi,

tekemään hänet iloiseksi jälleen.

Ei yhtäkään auringon laskua ole jättänyt väliin,

ei yhtäkään nousua.

Istunut liikkumatta, päivästä toiseen.

Kertaakaan ei ole katse vajonnut alas,

kertaakaan ei ole pää painunut.

Eikä kertaakaan ole usko järkkynyt,

vieläkin odottaa sinua.

Vaikka minäkin olen jo luovuttanut.

Askeleesi hiekassa, tuoksusi tuulessa.

Kuka pikkuista voisi edes vaatia unohtamaan?

Tietääkö edes pieni?

Minä en tiedä, en jaksa tietää.

Silti pieni uskoo, vaikka kuinka vastaan väitän.

Sanon ettei rakasta, ettei välitä.

Pieni sulkee korvansa.

Sulkee koko maailmalta.

Lämpöäsi hän odottaa.

Kosketustasi ja turvaasi.

Miksi toivoa turhaa?

Miksi rakastaa?

Ei pieni sitä mieti, tekee kuten sydän sanoo.

Annatko pienen vain istua?

Istua ja odottaa sinua.

Jokainen auringonlasku, jokainen nousu.

Kaikki mennyt, jäljellä ei yhtään aamua,

ei yhtään iltaa.

On pieneltä sydän kuihtunut.

On kädet maatuneet kallioon.

Jähmettynyt ruumis

ja silmät kovettuneet.

Järkähtämättä istuu, loppuun asti.

Ei liiku ennen kuin maa

kaiken nielaisee ainiaaksi.

Siihen asti sinua odottaa.

Kuinka voit olla tulematta?

Jatta Humalamäki