KesÄ

Nina Kolehmainen
Novelli

Meidän mökin takapihalla on iso metsä, sellainen ainakin tuhat kilometriä leveä ja pitkä. Se on kesällä ihan paras paikka, siellä soi ja helisee ja lintuja menee korkealla ja jäniksiä ja kaikkia muita maassa. Minun isosisko ei uskalla mennä sinne muurahaisten takia. Ja se kuulemma eksyy sinne, kun siellä menee hirveästi kaikkia polkuja jotka vie vaikka minne. Niitä pitkin pääsee kanssa yhdelle järvelle, jossa oli yksi hieno nuotiopaikka. Hiiltyneitä puita ja hirveesti itikoita ja niitä pikkusia ötököitä, jotka tunkee paidan alle. Ihan hiljaista aina yöllä jos me uskalletaan olla siellä, minä ja Eeli ja Anttu ja minun serkut Juuso ja Joonas. Me kerrottiin kaikkia tarinoita joskus, mutta pääasiassa me laskettiin meidän aarteita.

Ihan alun perin se juttu lähti siitä kun meillä oli ihan kamalan tylsää joskus kauan sitten ja mummi päätti pitää kaikille mökkialueen lapsille semmosta tyhmää juttua että se luki ääneen ja kaikki kuunteli. Ne muut kirjat oli ihan ensanomistä, mutta sitten mummi luki puolet Robin Hoodista. Yksi tyttö muisti, että sillä on se videolla ja me katsottiin se siltä loppuun. Kun me oltiin silloin aika tyhmiä ja pieniä niin me alettiin leikkimään sitä metsässä. Se meni aika tylsäksi niin kaikki muut meni tekemään jotakin muuta, mutta me viisi jäätiin. Me tajuttiin että se leikki oli tylsä siksi, ettei me varastettu mitään. Eikä meillä ollut miekkojakaan ja vaan yksi jousipyssy.
Sitten Eeli – se keksii aina kaikki jutut – sanoi, että me voitaisiin mennä kylälle ja varastaa sieltä kaikkea. Niin kun esimerkiksi Tiimarista, ei ne tädit huomaa mitään. Se yksikin puhuu aina vaan puhelimessa ja sanoo ettei tiedä mistään mitään kun on kesän vaan töissä. Ja S-Marketista sai vietyä tavaraan jos laittoi kenkään, vaikka kerran Joonas jäi kiinni. Se onkin tyhmä, kun on vasta kuusivuotias. Se joutui takahuoneeseen ja selitti, että halusi vaan kokeilla. Me oltiin keksitty se selitys ja itkettiin leikisti ja aina se meni läpi, kun ei me monesti jääty kiinni. Ja kun oltiin ryöstelty tarpeeksi, me vietiin tavarat rantaan ja istuttiin nuotion ympärillä.
Se kesä oli ihan normaali kesä heinäkuuhun asti. Me oltiin saatu ihan hirveästi tavaraa, kun keksittiin miten karkkikaupan sai ryöstettyä (sinne varastoon pääsi hirveän helposti, kun se omistaja oli niin vanha). Sitten tapahtui sellaista, mikä muutti meidän elämät ihan varmasti lopullisesti.
Eelillä oli tyttöystävä.

Se ei ollut uskaltanut kertoa meille siitä, kun se tiesi että me suututtaisiin. Me sanottiin ettei olla vihaisia mutta oltiin salaa. Eeli sanoi, että me oltiin ihan naisia ja me suututtiin lisää. Minulta aukesi silmäkulma ja Eelin poskessa on vieläkin arpi.
Kaiken lisäksi se toi sen tytön rantaan vaikka me oltiin luvattu ettei kukaan muu saa tulla sinne. Ei me oltu enää niin vihaisia kun me nähtiin se tyttö. Sen nimi oli Sofia ja se oi ehkä kaunein tyttö mitä oli maan päällä. ( Paitsi Juuso sanoi että sen luokalla oli nätimpi, mutta Juuso on muutenkin sellanen että se sanoo aina vastaan. )
Sofialla oli vaaleat hiukset, aika pitkät, ja silmät oli ehkä siniset tai vihreät. Se nauroi koko ajan ja piti välillä Eeliä kädestä. Meitä ärsytti, kun Eeli virnuile koko ajan ihan kuin olisi ollut hullu. Sitten kun se sanoi, että Sofia on sen Marian-neito, me suututtiin uudestaan. Ihan kuin Eeli olisi ollut joku Robin Hood, oikeasti me kaikki oltiin.
Me jätettiin ne idiootit puhumaan jostain Pokémoneista ja mietittiin, että voitaisiin kostoksi ilmoittaa Antun isälle kun se on poliisi. Ei me itsestämme kerrottaisi, mutta Eelistä vaan. Ja kun Eeli olisi vankilassa, me voitaisiin järjestää kaksintaistelu Sofiasta. Se idea meni pilalle, kun Joonas rupesi itkemään ( se on välillä ihan nössö ), niin me päätettiin juosta talon ympäri kilpaa. Paitsi se Joonas saisi etumatkaa yhden kierroksen kun se on niin pieni.
Sitten me mentiin takaisin nuotiopaikalle mutta siellä oli vaan Eeli. Sofian oli kuulemma pitänyt lähteä johonkin ja Eeli sanoi että ne riiteli siitä, että siellä oli niin paljon hyttysiä. Eeli oli sanonut että niitä on aina kesällä ja Sofia sanoi että ei missään järkevissä paikoissa. Ne kai kasvoi erilleen tai jotain. Me tapeltiin vielä kerran ja päätettiin sen jälkeen, ettei enää riidellä niin tyhmistä jutuista kuin tytöistä esimerkiksi.
Silti tuli aina vähän outo olo kun meni sinne. Ei ollut enää kivaa mennä rantaan eikä meillä ollut puhuttavaakaan. Se oli jotain elokuuta ja koulutkin melkein alkoi. Sitten se karkkikauppakin lopetti, kun joku muukin oli tajunnut sen varastojutun ja sieltä hävisi ihan kamalasti karkkia, eikä meidän tehnyt mieli enää viedä mitään. Se oli ihan lapsellista niin me vaan syötiin ne karkit ja myytiin kaikki muut salaa muille mökkinaapureille tai oikeastaan niiden lapsille. Sanottiin että ne putosi rekasta, vähän niin kuin Hannu Hanhen päälle aina Aku Ankassa.
Sitten kesä loppui ja yhtäkkiä Juusollakin oli tyttöystävä ja Eeli meni takaisin yhteen Sofian kanssa. Ei meitä edes harmittanut.

Nina Kolehmainen