Opettajana dramaturgi Anja Kolehmainen
4 viikonloppua Helsingissä 13.11.2009 – 16.5.2010
päätösjakso Oriveden Opistolla kesällä 2. – 6.8.2010
18 etäopintokirjettä
Koulutuksen tavoite
Tavoitteena on opiskella draamallisen kirjoittamisen peruskäsitteet ja oppia käyttämään niitä työkaluina oman käsikirjoituksen valmistamiseen.
Koulutus on tarkoitettu kirjoittajille, joilla on suunnitelma käsikirjoitukseksi. Suunnitelma voi olla tarinasynopsis tai kehittelyvaiheessa oleva käsikirjoitus. Opiskelijat valitaan synopsiksen ja tekstinäytteen perusteella. Teoksen lajityyppi ja esitystapa eivät ole ratkaisevia (teatterinäytelmä, kuunnelma, tv-draama, elokuva). Ratkaisevaa on tarinan draamallinen potentiaali.
Sisältö
Koulutus tarjoaa kirjoittajan käyttöön klassisen draamamuodon elementit ja rakenteet. Kirjoittaja opiskelee näiden käsitteiden avulla arvioimaan ja kehittelemään draamaksi tarkoitettua tekstiä.
Draamallinen tarinankerronta ei ole ensi sijassa sanataidetta vaan muodon antamista ihmisen toiminnalle. Muotoa voi opiskella. Mielikuvitusta voi herkistää ja ajatusta voi terävöittää. Elämän ymmärtämistä voi syventää. Klassisen muodon hallitseminen antaa valmiudet myös vaihtoehtoisten draamamuotojen harjoittamiselle.
Opetus koostuu 5 lähiopetusjaksosta, joista 4 ensimmäistä Helsingissä ja päätösjakso Oriveden Suvessa. Jaksojen aikana opiskellaan käsitteistö ja periaatteet. Lähiopetusjaksot suunnitellaan siten, että ne tukevat myös käsikirjoituksen työprosessia synopsiksesta step outline –vaiheiden kautta kohtausten kirjoittamiseen ja kokonaiseen käsikirjoitukseen. Etäopetusjaksojen aikana opiskelijat kirjoittavat omaa tekstiään eteenpäin. Kirjoittamisprosessia ohjataan henkilökohtaisena tutorointina käsikirjoitustyön eri vaiheissa.
Draamallisen tarinan perusmuoto on eri lajityypeissä yhteinen. Lähiopetusjaksoihin liitetään alkuvaiheen jälkeen draaman eri lajien (elokuva, teatteri, tv/radio) tekijöiden työpajamuotoisia tapaamisia.
Etäopintokirjeitä voi kurssin aikana suorittaa 18 kpl (à ½ ov = 1 op). Toisen asteen opintotukea hakeville kokopäiväopiskelijoille räätälöidään lisäopetusohjelma (erillinen maksu, ks. hintatiedot)
Kouluttajat
Pääopettajana dramaturgi Anja Kolehmainen, jolla on alallaan pitkä ura Yleisradion palveluksessa
Muut opettajat ovat eri ammattialueilla toimivia draaman tekijöitä
Ohjelma
Lähijaksot Helsingissä: 13. – 15.11.2009, 15. – 17.1.2010, 12. – 14.3.2010, 14. – 16.5.2010 ja
viimeinen lähijakso Orivedellä: 2. – 4.8.2010
Lähijaksojen lisäksi yhteensä 18 etäopintokirjettä, joilla omaa tekstiä kehitetään eteenpäin.
Sisältö:
- Klassinen tarinamuoto ja draamallinen tarina. Fiktiivinen tarina ja todellisuus
- Kirjoittajan luova ja analysoiva rooli. Käsikirjoitusprosessit
- Draaman elementit ja draaman rakenne. Juonen sommittelu
- Henkilöhahmon luominen. Mistä tarinat ja henkilöt löytyvät?
- Kohtauksen muoto ja rakenne. Pintatarina ja alateksti.
- Dialogin kirjoittaminen
- Vastavoimien kehittely
- Rytmi, tempo ja aika käsikirjoittajan näkökulmasta
- Päättäminen ja näköalat eteenpäin. Missä käsikirjoitukseni toteutetaan?
- Oman käsikirjoituksen esitteleminen (”Pitching”)
Vierailevina opettajina elokuvarahoituksen sekä teatteri- ja tv-tuotannon ammattilaisia.
VIIMEINEN ETÄJAKSO PÄÄTTYY 31.8.2010
Kurssimaksu (koko kurssi 5 lähijaksoa, 18 etäopintokirjettä):
- 690 euroa (sis. opetuksen sekä Oriveden lähijaksolla ruokailut ja majoituksen 2 hh)
- 610 euroa (sis. opetuksen)
Yksittäisten kurssiviikonloppujen hinnasta:
Monimuotokurssin voi ostaa pakettina, joka on todella edullinen yksittäisiin kurssiviikonloppuihin verrattuna. Yksittäisen lähiopetusjakson hinta on 200 euroa (ilman etäopintokirjeitä).
Ilmoittautumiset: vapaamuotoinen hakemus sekä esittely omasta kirjoitusprojektista ja kirjoittajasta itsestään 30.10.2009 mennessä Oriveden Opistoon, os. Koulutie 5, 35300 Orivesi
tai s-postitse koulutuspäällikkö Reijo Virtaselle, etunimi.sukunimi@kvs.fi (puh. 0207 511 541)
Yhteystiedot:
Vaihde: 0207 511 511; s-posti: orivedenopisto@kvs.fi; netissä: www.orivedenopisto.fi
Opettaja Anja Kolehmainen, puh. 040 5800755, s-posti: anja.kolehmainen@netsonic.fi
Kurssisihteeri Jaana Marttila, puh. 0207 511 552, s-posti:etunimi.sukunimi@kvs.fi
* * * Huom! EXTRA-lähijakso helmikuussa 2010! * * *
12. – 14.2.2010 Laskiaisena: Huumori ja satiiri (15 t Orivedellä)
Sisältö: Kurssilaisilla on oikeus osallistua maksutta Oriveden Nauru –talvikarnevaalin yhteydessä Huumorin & Satiirin Symposiumissa esiintyvien taiteilijoiden ja tutkijoiden alustuksiin kirjallisuuden ja taiteen huumorista. Majoitus- ja ruokailupaketin pe-su voi ostaa halutessaan Oriveden Opistolta, hinta 70 euroa. Vaihtoehtoisesti voi osallistua Oriveden Naurun työpajoihin
(15 %:n alennus).
|